sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Neulesetti


Kuten jo aiemmin kirjoitin, niin aloin tekemään koko settiä (sukat, lapaset, huivi ja pipo) itselleni Nalle Colori -langasta. No sukat ja huivi on valmis. Huivi on tehty anopilta opituilla Salomonin solmuilla. Tulee ihana kevyt, mutta lämmin lopputulos. Sukissa testasin vanhan perinnemallin muunnelmaa, joka kyllä näkyisi paremmin yksivärisellä langalla kudottuna. Pitänee joskus kokeilla vaikka poikien sukkiin.
Vielä pitäisi tehdä pipo ja lapaset, mutta ne saavat odottaa sen aikaa, että saan tehtyä Valtterille Aran -neuleen ja Vertille villahaalarin. Kuva on kehno, mutta napsin paremman sitten, kun koko setti on valmis.

Kissalapaset



Vertti tarvitsi uudet lapaset, joten kokeilin sitten taas tuollaista pientä huovutustyötä samalla. Kissoja pitit tulla, mutta ei tuo lajimääritys ihan selvä ole - voi yhtä hyvin olla vaikka hiiriä =) Oikein tyytyväinen oli kuitenkin lapasien uusi omistaja, hyvä että malttoi kädestä ottaa pois koko iltana.


Verhoja



Sain kuukaUden päivät sitten inspiraation uusia verhoja. Uudet verhot ovat kyllä olleet ikkunoissa jo useamman viikon, mutta nyt vasta sain kuvat napsittua =) Verhot ovat joko metritavaroista tai pusilakanoista leikeltyjä =) Makuuhuoneen verhoihin olen erityisen tyytyväinen, sillä ne ovat juuri oikean väriset!