sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Mulle kans...


oli Valtterin kommentti Vertin viime sunnuntain uusista vaatteista. No hurauttelin tänään trikoopaidan, jonka Valtteri sai itse kuvittaa. Hieno dino valmistui paidan etumukseen.


Ompelijaa jäi siinä määrin häiritsemään resorin puute päänaukosta, että se täytynee vaihtaa jahka pääsen kangaskaupasta resoria hakemaan parin viikon päästä. Hihat ovat myös vähän sinne päin... Eli ehkäpä teen nekin vielä uusiksi joku kerta kun on ylimääräistä aikaa... Taidan vaihtaa tuon maastokuvion ylemmäksi ja laittaa myös hihoihin sen resorin. On lapsen käytössä helpompi =D

maanantai 25. tammikuuta 2010

Tarve synnyttää tuotteen


Huomasin tuossa sunnuntai aamuna, että Vertti -pojalla ei ole juurikaan lyhythihaisia paitoja. No mikäpä siinä kun sattui olemaan aikaa. Koko päivähän siinä sitten vierähti kun piti vähän hienosäätää =)


Lopputuloksena syntyi kolme bodya (totesin, että ovat monikäyttöisempiä). Kaavat yläosaan SK 6-7/2006 kavennettuna ja alaosa piirretty valmiilla vaatteella. Kahdessa on samasta lehdestä löytyvä sammakko (toinen applikoitu ja toinen maalattu) ja myös kolmannen paidan palmu applikaatio löytyy kyseisestä lehdestä.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Vihdoinkin valmis

Melkein ehti nuo pakkaset jo mennä ennenkuin haalari valmistui. No onhan tässä vielä talvea jäljellä.

Palmikkohaalarin ohje löytyy SK 8/08 lehdestä ja toteutin sen ihan perus 7-veljeksellä. Joskin lankaa varten jouduin vähän silmukkamääriä muuttelemaan. Muutenkin kavensin hieman, kun toi perusmalli oli todella leveä meidän heinäseipäälle... =D