lauantai 30. lokakuuta 2010

Little Star




Twinkle twinkle little star
how I wonder what you are
I have so many wishes to make
most of all, it's what I state
for just one girl that I've been dreamin' of
I wish that I could have all her love



perjantai 29. lokakuuta 2010

Pikkuruisia




Syntyi syyslomalla pienen pieniä vaippoja Myylle. Kankaat ovat odottaneet jo kuukausikaupalla sopivaa aikaa ja nyt iski ispiraatio. Kaikki vaipat on ommeltu Tirsokasta mukaellen.







Puuvillavelour on tällä hetkellä miellyttävimmän oloinen kangas ja puolet vaipoista saikin ulkopinnakseen velouria. Ehkäpä nämä syysviileät saavat kaikki upottavan pehmoiset materiaalit tuntumaan hyviltä. Kaksi vaippaa syntyi omppu PULista ja kahdelle pinta syntyi joustofroteesta. Sisäpinnat ovat Coolmaxia tai microfleeceä ja sisävaippojen sisälle on ommeltu kiinteästi paksu mikrokuitufrotee. Lisäksi tein kahdeksan kappaletta lisäimuja nelinkertaisesta hamppucollegesta, joka aivan pienelle riittänee pelkästään päivävaippojen imuksi.
Nyt vain odottamaan pienen pientä käyttäjää...

tiistai 5. lokakuuta 2010

Lämmikettä


Syksy tulee rytinällä ja tällainen vilukissa tarvitsee lämmintä ympärilleen.


Säärystimet ja rannekkeet ovat SK -lehden ohjeella (en muista numeroa), mutta samaan ohjeeseen kuulunut kauluri oli mielestäni liian massiivinen. Vaihdoin kaulurin salomonin solmuilla virkattuun yksinkertaiseen kolmiohuiviin. Sitä oli hyvä virkkailla lukion koevalvonnoissa =)

Neule


Tässä neuleessa voi nyt kotvasen vielä masua kasvatella. En taida silti mahdottomasti venyttää... Löysin kesken jääneen neulepaidan käsityökopasta ja nyt oli hyvää aikaa tehdä loppuun ja viimeistellä. Mitään mielikuvaa ei ole siitä mistä tämä malli on, mutta kaapista löytyy samanlainen paita ostettuna, joten siitä sain mitat ja ideat paidan loppuunsaattamiseen.