maanantai 30. tammikuuta 2012

Vanhan ajan pitsiä



Tässä kaiken muun tohinan keskellä sai Vilja juuri sopivasti pakkaskeleille mohairlangasta neulotun villamekon. Mikäpä olisi ollut parempi paikka testata uutta mekkoa kuin mummolan kiikkustuoli. Kivasti vanhan ajan tunnelmaa!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Viimeinen


Huominen näyttää meidän perheessä olevan suhteellinen käsite... Tässä kuitenkin viimeinen joulukuun tuotoksista. Metsolan vihreästä joustofroteesta tehty mekko. Kaava on Ottobren ledestä 6/2009


 

tiistai 10. tammikuuta 2012

Päivä 10 / Day 10

Nyt on kyllä pakko sanoa, että tämä on toiseksi viimeinen päivä... Tähän loppuu kaikki joulun alla tehtyjen töiden kuvat. Jonkin verran pikkujuttuja lähti maailmalle ilman että muistin kuvata.

Mutta tässä vielä ja huomenna viimeinen:



Kelteinen velourinen tipu-puku Viljalle. Ihan perus oloasu on tarkoitettu pidettäväksi huomenna esiteltävän kukkamekon alla tai ihan sellaisenaan kylmien iltojen ilona!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Päivä 9 / Day 9

Mahatautiaallon takia venähti muutamalla päivällä tämä postaus, mutta tässä tulee...



Joulupukki toi Viljalle aivan uskomattoman ihanat punaiset nahkarukkaset, jotka vaativat parikseen saman värisen myssyn. Tässä myssy testauksessa päiväunille mennessä. Lankana aivan perinteinen seitsemän veljestä ja malli vanhasta myssystä mukaillen.


Santa did bring new red leather gloves for Vilja and they needed a new wooly hat with them. Happy owner going out to her daydreams and no fear of getting cold!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Päivä 8 / Day 8

Pipareita leipomassa... / Making some Chirstmas cookies...




maanantai 2. tammikuuta 2012

Päivä 7 / Day 7


Vija with her dreamsoft new pyjama!

Tällainen unelmanpehmoinen pyjama löytyi Viljan paketista jouluna. Velour on jo muutaman vuoden lojunut kangashyllyssä odottamassa muotoaan. Kaava on Ottobren lehdestä 6/2009.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Päivä 6 / Day 6


Hirven sarvesta tehtyjä koruja päätyi useampaankin pakettiin joulun aikaan...


This jewelry went to several places as a christmas presents. They are made from elks horn...