maanantai 26. huhtikuuta 2010


Tein hieman kirjahankintoja (unohdin siis peruuttaa kirjakerhon tilauksen...). Tuo pitsikirja oli aivan ihana. olen vähän hurahtanut viime aikoina romanttisempaan tyyliin ja tämä sopii uuteen sisustusintooni kuin nyrkki silmään.
Korttikirja toivottavasti toimii motivaattorina muistaa ystäviäni useammin korteilla. Ajattelin että otan tavoitteeksi tehdä vuoden aikana kaikki kirjassa esitellyt kortit!

Taustalla tämän kevään taimia. Tulossa on nyt kurkkua, paprikaa, tomaattia, laventelia (tuoksupusseihin) ja mustasilmäsusannoja terassille. Kaikki on lähteneet kivasti kasvuun. Toivottavasti kesällä saadaan myös satoa!

1 kommentti:

  1. Ihania kirjoja! Minulla on tapana lainailla kirjastosta kaikkia kirjoja, mitä ihmiset blogeissaan suosittelevat. Viimeksi lainasin 'Silmukoita, siksakkia ja pala suklaakakkua'. Tuunausohjeet eivät olleet oikein minun tyyliäni, mutta kakku oli hyvää :)

    Minullakin on suippopaprikan taimia ikkunalaudalla. Kylläkin vain kolme, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Mukava niitä on seurailla. Lisäksi odotan krassin taimia itäväksi, ei vielä mullan alta pilkota mitään. Lyhtykoisot vielä odottavat multaan pääsemistä...

    VastaaPoista