sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Pupujussikat


Vilja on huolehtinut, että käsityötä on riittänyt kuluneen kuukauden aikana.

Jotain pientä sain kuitenkin tehtyäkin. Huomasin nimittäin, että Vilja hukkuu kaikkiin talosta löytyviin myssyihin. Onneksi tilkkulaatikosta löytyi liki kymmenen vuotta vanha tekoturkiksen pala, josta sain velourin kanssa ihan kivan pupulakin neidille. Ensimmäinen lakki oli aivan liian iso, joten tein sitten vielä toisen pienemmän.

Vertti yritti kovasti puhua itselleen suurempaa pupulakkia (joka tosin oli Vertille sitten taas liian pieni), joten syntyi sitten kolmaskin pupulakki - tosin vihreänä tällä kertaa!