Kas, kuinka sanajalka, sammal heloittaa,
Ja tuntuu huminassa kulokorven,
Käy latvain laine sinisalon taa,
Soi metson soidin rahkasuolta,
Ja kuule helyääntä vaskitorven,
Mi satakaiuin kaukaa tuolta
Taas vuoriin ponnahtaa.
Tääll' itse Luonnotar kai asustaa
Ja uinuu satulinnan iltakasku,
Vain ontto oksa joskus rasahtaa
Ja kuusiholviin leijaa siipi.
Kuin läpi seulan hehkuu illan lasku,
Sen rusko korven rintaan hiipii
Ja kultaa kanervaa.
Ja korven iltajuhlan huminaan
Lens ventomieli, nuori kulorastas,
Se soitti suvipäiväin niemujaan
Ja onnestansa puhui puille. –
Ja kaukaa torven heikko kaiku vastas,
Jo painui taivaan silmä maille muille,
Jäi korpi uinumaan.
(Kyösti Larson. Kylän lauluja)
Tänään pääsi tosikäyttöön lahjaksi saamani Dremel. Hirven sarvet saivat uuden muodon. Olipahan kyllä todella mukavaa puuhaa. Tätä tulee lisää syyshämärissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti